Iso katekismus: Kymmenen käskyä
Kahdeksas käsky
Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsiOma ruumiimme, aviopuolisomme ja ajallisen omaisuutemme lisäksi meillä on vielä yksi aarre, jota ilman me emme myöskään voisi tulla toimeen, nimittäin kunnia ja hyvä maine. Tässä on kysymys siitä, ettei kenenkään tarvitse elää ihmisten parissa julkisesti häväistynä ja kaikkien halveksimana. Yhtä vähän kuin Jumala tahtoo, että lähimmäisen rahaan ja omaisuuteen kajotaan, yhtä vähän hän tahtoo, että tämän maine, kunnia ja nuhteettomuus riistetään tai saa kolhuja. Jokaisen tulee saada esiintyä vaimonsa, lastensa, palvelusväkensä ja naapureidensa silmissä kunniallisena miehenä. Tämä käsky viittaa ensinnäkin aivan kirjaimellisesti ja sananmukaisesti - "älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi" - julkiseen oikeudenistuntoon, jossa miesparkaa aiheetta syytetään ja missä väärien todistajien ahdistaessa rangaistus uhkaa häntä, hänen omaisuuttaan ja kunniaansa.
Nyt tosin näyttää siltä, että tämä asia koskee meitä varsin vähän. Juutalaisten keskuudessa sellaista kuitenkin esiintyi erittäin usein. Tuon kansan hallinto oli näet hyvin täsmällisesti säädelty, ja missä vain on senlaatuinen hallinto, siellä ei tässä käskyssä mainittu synti ole vältettävissä. Siihen on syynä maailmassa luonnostaan lankeava käytäntö: aina kun tuomari, pormestari, ruhtinas tai joku muu esivallan edustaja istuu oikeutta, silloin ei mahtavia haluta loukata, vaan imarrellaan ja asiat puhutaan suosion, rahan toiveiden ja ystävyyssuhteiden värittäminä. Tästä seuraa, että köyhän on pakko joutua sorretuksi, jäämään tappiolle ja kärsimään rangaistus. Maailmaa vaivaa yleisesti se vitsaus, että oikeutta istuvat harvoin kunnon ihmiset. Siksi tuomarin pitää ennen kaikkea olla oikeamielinen mies, eikä pelkästään oikeamielinen, vaan myös viisas, arvostelukykyinen ja päälle päätteeksi arkailemattoman rohkea. Samoin kuuluu myös todistajan olla arkailematon ja ennen kaikkea oikeamielinen mies. Sillä se, jonka on määrä tuomita kaikissa asioissa oikein ja viedä päätöksensä lävitse, joutuu usein suututtamaan hyviä ystäviään, sukulaisiaan, naapureitaan, rikkaita ja mahtimiehiä, sellaisia jotka voivat olla hänelle suureksi avuksi tai vahingoksi. Siksi hänen on suljettava silmänsä ja korvansa, oltava täysin sokea kaikelle muulle, nähtävä ja kuultava vain mitä hänelle asiassa esitetään, ja tehtävä ratkaisunsa sen mukaan.
Tämä käsky vaatii siis ensinnäkin jokaista auttamaan lähimmäistään, että tämä saisi oikeutensa. Sitä ei saa sallia estettävän tai vääristettävän, vaan itsekunkin - oli hän sitten tuomari tai todistaja - on edistettävä ja valvottava sitä tarkasti, olipa kysymys mistä tahansa. Näin on siis erityisesti arvoisille juristeillemme annettu selvä tavoite. Heidän on pidettävä huoli, että käsittelevät asioita oikein ja vilpittömästi, antavat oikean pysyä oikeana eivätkä toisaalta vääristele tai peittele mitään eivätkä vaikene mistään. He eivät saa antaa rahan, omaisuuden, kunnian eikä vallan vaikuttaa ratkaisuihinsa. Tässä on yksi ja kaikkein kirjaimellisin esimerkki tämän käskyn merkityksestä. Kysymys on siitä, mikä tapahtuu tuomioistuimen edessä.
Toiseksi. Käskyn vaikutuspiiri laajenee erittäin paljon, jos sitä sovelletaan hengelliseen oikeuteen eli hallintavaltaan. Sen alueellahan jokainen todistaa väärin lähimmäistään vastaan. Missä näet vain onkin hurskaita saarnaajia ja kristittyjä, maailman mielipiteen mukaan he ovat harhaoppisia ja luopioita tai suorastaan parantumattomia kapinoitsijoita ja ilkiöitä. Jumalan sanakin joutuu kestämään mitä häpeällisintä ja myrkyllisintä vainoa ja pilkkaa. Sitä moititaan valheellisesti ja väännellään, ja sitä venytetään ja tulkitaan väärin. Mutta asia olkoon niin kuin on. Sillä sokealle maailmalle on ominaista juuri se, että se tuomitsee ja vainoaa totuutta ja Jumalan lapsia eikä tietenkään pidä menettelyään minään syntinä.
Kolmanneksi. Kaikkiin meihin kohdistuen tämä käsky kieltää jokaisen kielen synnin, joka suinkin voi lähimmäistä vahingoittaa tai loukata. Tapahtuuhan väärän todistuksen lausuminen juuri kieltä käyttäen. Jumala tahtoo estää kaiken lähimmäistä vahingoittavan kielenkäytön, olipa sitten kysymys valhesaarnaajien kieroista opeista, väärien tuomareiden ja todistajien aikaansaamista tuomiosta tai muista, oikeusistuimen ulkopuolella lausutuista valheista ja parjauksista. Tässä yhteydessä on erityisesti mainittava panetteleminen ja mustaus, tuo masentava ja häpeällinen pahe, johon Perkele meidät riivaa. Siitä olisi paljon puhumista, sillä se on yleinen ja tuhoisa vitsaus. Jokainen kuulee lähimmäisestään mieluummin pahaa kuin hyvää. Ja vaikka me itse pahuuteen piintyneinä emme voi sietää kenenkään kertovan meistä hitustakaan epäedullista, vaan jokainen haluaisi, että koko maailma puhuisi hänestä pelkkää hyvää, me emme kuitenkaan kestä kuulla, että toista oikein kehutaan.
Välttääksemme siis tällaisen pahan tavan meidän on syytä huomata, ettei kellään ole valtuutta julkisesti tuomita ja rangaista lähimmäistään, vaikka näkisikin tämän kestävän syntiä. Vain siinä tapauksessa, että joku on määrätty tuomariksi ja rankaisijaksi, hän voi sen tehdä. Synnin tuomitseminen ja synnin tietäminen ovat nimittäin kaksi eri asiaa. Voit ehkä sen hyvinkin tietää, mutta et saa sitä tuomita. Voin hyvin nähdä ja kuulla lähimmäiseni tekevän syntiä, mutta minulla ei ole mitään oikeutta saattaa sitä muiden tietoon. Jos sitten tartun asiaan, käyn tuomitsemaan ja arvostelemaan lankean syntiin, joka on suurempi kuin se mistä kerroin. Mikäli tiedät synnin, tee aivan päinvastoin. Sulje se korviisi kuin hautaan ja luo se umpeen, kunnes sinut valtuutetaan tuomariksi ja joudut rankaisemaan virkasi puolesta.
Panettelijoita ovat siis ne, jotka eivät jätä asiaa siihen, että sen tietävät. He jatkavat eteenpäin, kuuluttavat tuomion julki etukäteen, ja jos he hitusenkaan tietävät, he juoksevat uutisineen joka loukkoon. Nautiskellen he kahnuttavat itseään saadessaan tonkia toisten likaa kuin mitkäkin siat, jotka kellivät loassa ja sitä kärsällään kääntävät. Tuollainen menettely merkitsee suoraa puuttumista Jumalan tuomiovaltaan, tuomitsemista ja rankaisemista ankarimman mitan mukaan. Eihän kukaan tuomari voi rangaista kovemmin ja mennä pitemmälle kuin sanoa: tämä on varas, murhaaja ja pettäjä. Siksi jokainen, joka rohkenee sanoa lähimmäisestään tuollaista, ulottaa valtansa yhtä pitkälle kuin keisari ja koko esivalta. Sillä vaikka et kannakaan miekkaa, käytät kuitenkin myrkyllistä kieltäsi lähimmäisesi häpeäksi ja vahingoksi.
Siksi Jumala on tahtonut kieltää kaikilta panettelun. Kukaan ei saa puhua toisesta pahaa, vaikka tietäisikin hyvin tämän todella olevan syyllinen, saati kun ei tiedä asiasta mitään muuta kuin korviin kantautunutta kuulopuhetta. Kysyt kuitenkin: "Enkö saa kertoa silloinkaan, kun se on totta?" Miksi sitten et vie asiaa julkiselle tuomarille? Enhän minä voi sitä julkisesti todistaa, saan ehkä vain kuulla kunniani, ja minut ajetaan tylysti ulos.
Kas vain, ystävä, alatko jo haistaa palaneen käryä? Jos et uskalla astua viranomaisten eteen puheistasi vastaamaan, niin pidä suusi kiinni. Mutta jos tiedät, että asia on tosi, säilytä se omana tietonasi äläkä levitä sitä. Sillä jos kerrot sen edelleen, joudut käymään valehtelijasta, vaikka asia olisi kuinka tosi tahansa. Ethän pysty osoittamaan sitä todeksi. Kaiken lisäksi on käytöksesi roistomaista. Keneltäkään ei nimittäin saa riistää hänen kunniaansa eikä hyvää nimeään, ellei sitä ole jo aikaisemmin viran puolesta tehty. Väärää todistusta on siis kaikki sellainen sanominen, mitä ei voida osoittaa todeksi. Sen vuoksi ei kukaan saa julkistaa eikä väittää todeksi mitään sellaista, mistä ei ole ilmeistä ja riittävää näyttöä. Kaiken vielä kiteyttääkseni: Salassa oleva on myös pidettävä piilossa ja siitä on salassa nuhdeltava, kuten kohta kuulemme. Missä siis vain tapaatkin jonkun suupaltin, joka on ottanut toisen hampaisiinsa ja parjaa tätä, esitä vastalauseesi rohkeasti vasten kasvoja, niin että hän punastuu häpeästä. Sillä tavalla oppii tukkimaan suunsa moni sellainen, joka muuten pilaisi jonkun ihmisparan maineen. Maineen menetyksestä on erittäin vaikea selviytyä. Sillä kunnia ja hyvä nimi riistetään nopeasti, mutta niiden takaisin saaminen käy hitaasti.
Ymmärrät siis sen, että on ehdottomasti kielletty puhumasta lähimmäisestä mitään pahaa. Poikkeuksen tästä säännöstä muodostavat kuitenkin maallinen esivalta, saarnaajat sekä isä ja äiti. Tämä käsky on siis käsitettävä niin, ettei paha silti jää rankaisematta. Tässä menetellään samoin kuin viidettä käskyä sovellettaessa. Sen mukaan on toisen ihmisen ruumiillinen vahingoittaminen kielletty kaikilta muilta paitsi pyöveliltä. Hänhän ei virkansa puolesta tee lähimmäiselleen mitään hyvää, vaan pelkkää vahinkoa ja pahaa. Kuitenkaan hän ei riko Jumalan käskyä vastaan, koska Jumala on tuon viran asettanut itseään edustamaan. Jumala on näet ensimmäisessä käskyssä lausumansa lupauksen mukaisesti pidättänyt itselleen oikeuden rangaista mielensä mukaan. Samoin siis tässä: yksityishenkilönä ei kukaan saa toista tuomita eikä kirota, mutta jos tuomarin virkaan asetetut eivät niin tee, he syyllistyvät yhtä pahaan rikkomukseen kuin se, joka tekee niin omin päin, ilman virkaa. Tätä virkaa hoidettaessa on nimittäin välttämättä puhuttava pahasta, nostettava kanteita, esitettävä syytteitä, kuulusteltava ja todistettava. Aivan samoinhan pitää lääkärinkin toisinaan potilasta hoitaessaan tutkia ja kosketella piilossa pidettäviä paikkoja. Tällainen velvoitus koskee myös esivaltaa, isää ja äitiä, jopa veljiä ja sisaria tai muutoin hyviä ystävyksiä. Heidän on puolin ja toisin nuhdeltava pahaa, mikäli se on välttämätöntä ja hyödyksi.
Oikea tapa hoitaa tämä asia olisi kuitenkin pitäytyä sääntöön, jonka Kristus esittää Matteuksen evankeliumin 18. luvussa. (Matt. 18:15) Hän sanoo siinä näin: "Jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken." Tämä on sinulle erinomaisen hieno neuvo kielesi hallitsemiseksi. Sitä on tarkoin noudatettava vastapainoksi surkealla kielen väärinkäytölle. Toimi siis sen mukaan. Älä saata juoruinesi lähimmäistäsi muiden hampaisiin, vaan kehota kahden kesken häntä parantamaan tapansa. Menettele samoin myös silloin, kun joku muu kuiskii korvaasi tämän tai tuon tekosia. Neuvo häntäkin menemään asianomaisen luokse ja nuhtelemaan tätä henkilökohtaisesti, mikäli on itse nähnyt kyseisen tapauksen. Ellei hän ole sitä nähnyt, pitäköön suunsa kiinni.
Jokapäiväinen talon asioiden hoitaminen voi opettaa sinulle saman asian. Juuri näinhän tekee isäntä talossaan. Jos hän näkee, ettei palvelija hoida velvollisuuksiaan, hän puhuttelee tätä itseään. Olisihan hän kerrassaan hupsu, jos hän jättäisi palvelijan kotiin istuskelemaan ja itse juoksisi kujille tätä naapureille moittimaan. Hän saisi varmasti kuulla: "Mitä sinä hölmö tuota meille toimitat, miksi et sano sitä hänelle itselleen?" Tämä, näetkös, olisi oikea, veljellinen tapa panna asiat kohdalleen, niin että lähimmäisesi saa säilyttää kunniansa. Sanoohan Kristuskin äskeisessä Raamatun kohdassa näin: (Matt. 18:15) "Jos hän sinua kuulee, olet voittanut veljesi." Olethan silloin tehnyt oikean suurteon. Vai luuletko veljen voittamista pikkujutuksi? Päästä kaikki munkit ja pyhät sääntökunnat kasaamaan silmiemme eteen kaikki tekonsa, tokkopa he kuitenkaan pystyvät kerskumaan sillä, että olisivat voittaneet yhdenkin veljen.
Kristus opettaa edelleen näin: "Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla'." Aina on siis asia hoidettava henkilökohtaisesti sen kanssa, jota se koskee eikä juoruiltava hänen selkänsä takana. Mutta jos tästäkään ei ole apua, siirrä se julkisesti hoidettavaksi, joko maalliseen tai hengelliseen tuomioistuimeen. Tällöin et ole enää yksin, vaan rinnallasi ovat nuo todistajat, joiden kanssa voit osoittaa asianomaisen syylliseksi. Todistukseenne nojautuen voi tuomari sitten tuomita ja määrätä rangaistuksen. Tällä tavalla, laillista järjestystä noudattaen, pahaa voidaan päästä torjumaan ja parantamaan. Jos taas toinen vedetään joka ikisessä loukossa ihmisten hampaisiin ja tongiskellaan saastaa, kukaan ei siitä parannu. Jos sitten jälkeenpäin olisi pysyttävä sanoissaan ja todistettava, kukaan ei myönnä sanaakaan sanotuksi. Noille lavertelijoille tapahtuisikin oikeus, jos tuo kutka heistä oikein kunnolla raavittaisiin, varoitukseksi muille. Jos tekisit kaiken lähimmäisesi parantamiseksi tai rakkaudesta totuuteen, sinun ei tarvitsisi hiiviskellä salaa eikä kaihtaa päivänvaloa.
Kaikki edellä puhuttu koskee salaisia syntejä. Jos taas synti on täysin julkinen, selvästi tuomarin ja kaikkien muidenkin tiedossa, silloin voit syntiin syyllistymättä välttää asianomaista ja antaa hänen olla oloissaan. Hänhän on jo itse turmellut maineensa. Lisäksi voit julkisesti todistaa häntä vastaan. Koska asia on päivänselvä, kysymys ei voi olla mistään juoruilusta, väärästä tuomitsemisesta eikä väärin todistamisesta. Onhan esimerkiksi kaikki se, mistä nyt moitimme paavia ja hänen oppiaan, täysin avoimesti julkaistu kirkossa ja kuulutettu koko maailmalle. Kun näet synti on julkinen, tulee myös rangaistuksen ansaitusti olla julkinen, jotta jokainen oppisi varomaan syntiä.
Näin siis selitämme tämän käskyn keskeisen sisällön ja yleisen merkityksen: Kukaan ei saa vahingoittaa lähimmäistään kielenkäytöllään, oli tämä sitten ystävä tai vihollinen. Hänestä ei saa puhua pahaa, ei totta eikä tekaistua, paitsi siinä tapauksessa, että se tapahtuu viran velvoituksella ja hänen parantamisekseen. Aivan päinvastaiseen on jokaisen kieltään käytettävä: päästettävä se puhumaan jokaisesta pelkkää hyvää, peittämään ja vähentämään hänen syntejään ja rikkomuksiaan, kaunistamaan ja verhoamaan niitä omalla kunniallaan. Olkoon hänen päävaikuttimenaan se, minkä Kristus on evankeliumissa julistanut kaikkien lähimmäiseen kohdistuvien käskyjen ytimeksi: (Matt. 7:12) "Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille."
Myös luonto opettaa samaa oman ruumiimme avulla. Pyhä Paavali sanoo 1. Korinttolaiskirjeen 12. luvussa: (1 Kor. 12:22-23) "Ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät olevan heikompia, ovat välttämättömiä; ja ne ruumiin jäsenet, jotka meitä ovat vähemmän kunniakkaita, me verhoamme sitä kunniallisemmin, ja niitä, joita me häpeämme, me sitä häveliäämmin peitämme." Kukaan ei peitä kasvojaan, silmiään, nenäänsä eikä suutaan. Ne eivät sitä tarvitse, ovathan ne jo itsessään jäsenistämme kaikkein kunniakkaimmat, mutta kaikkein heikoimmat jäsenistämme, joita häpeämme, me peitämme huolellisesti. Tähän peittämiseen ja verhoamiseen taas tarvitaan välttämättä avuksi kädet, silmät ja koko ruumis. Samalla tavalla tulee meidän kaikkien keskenämme peittää lähimmäisellemme häpeää tuottavia asioita ja heikkouksia sekä pyrkiä palvelemaan, auttamaan ja edistämään hänen kunniaansa kaikin hallussamme olevin keinoin. Ja edelleen: meidän tulee myös torjua sellaista, mikä voisi koitua hänen häpeäkseen. Aivan erityisen hienoa ja jaloa hyvettä osoittaa se, joka pystyy tulkitsemaan myönteisesti ja selittämään parhain päin tai ainakin pitämään omana tietonaan kaiken, minkä kuulee lähimmäisestään kerrottavan, ellei nyt sitten ole kysymys ilmiselvästä pahasta. Näin tehden he torjuvat nuo myrkynsylkijät, jotka ovat alituiseen urkkimassa lähimmäistään saadakseen siepatuksi edes jotain moitittavaa. Nuohan tulkitsevat ja vääntävät kaiken mahdollisimman ilkeämielisesti kieroon. Erityisesti Jumalan hyvä sana ja sen saarnaajat saavat nykyisin tällaista kokea. Siksi tämä käsky sulkee piiriinsä suunnattoman paljon hyviä tekoja, jotka ovat Jumalalle erittäin otollisia ja joita seuraa ylenpalttisesti hyvyyttä ja siunausta. Kunpa sokea maailma valhepyhimyksineen voisikin sen tunnustaa. Sillä ihmisellä ja ihmisessä ei ole mitään muuta, mikä voisi sekä hengellisissä että maallisissa asioissa tuottaa hyvää tai aiheuttaa vahinkoa enemmän ja laajemmin kuin ruumiin jäsenistä pienin ja heikoin, kieli. (Jaak. 3:5)